Greetings from Airport

Moi!

Istun tällä hetkellä Chicagon lentokentällä, vielä viisi ja puoli tuntia yhdeksän tunnin mittaisen lennon lähtöön. En ihan oikeasti uskonut että tämä päivä koittaisi koskaan. Tälläkin hetkellä tuntuu jotenkin ihan hirveän epätodelliselta että mä oon oikeasti palaamassa Suomeen, vaikka onkin jo kaksi kolmesta lennosta takanapäin. Rehellisesti sanottuna kotiinpaluu pelottaa. Kun tietää ettei voi elää kahdessa paikassa samaan aikaan, mutta samalla haluaa pitää mahdollisimman paljon yhteyttä ystäviin maailman toisella puolen.

Viime torstaina pidin jäähyväis-juhlat kavereille ja perhetutuille. Voisin aika suurella varmuudella ja valehtelematta sanoa, että oli ehkä yksi parhaimmista päivistä, ei pelkästään mun vaihtovuoteni aikana, vaan ihan tähänastisen elämäni aikana. Olin vähän hermostunut, koska illaksi oli luvattu sadetta ja ukkosta. Kun viiden jälkeen iltapäivällä ihmisiä kuitenkin alkoi ilmestymään ja jotenkin mun tajuntaani upposi että kaikki nämä upeat ihmiset on tullut tänne ihan vaan että pääsisivät vielä kerran mua näkemään, olin jotenkin niin turtunut onnesta. Suurin osa vieraista viipyi ihan iltamyöhään saakka, se oli mun mielestä täydellinen tapa päättää mun vaihtovuosi täällä Yhdysvalloissa ja jättää jäähyväiset kaikille koulukavereille. Musta tuli myös kummitäti toiselle ihanalle tytölle, kun mun host-siskoni kysyi tätä illan lopussa <3

  
   

Lähteminen on vaikeampaa kuin olisin ikinä osannut kuvitella. Toisaalta oon onnellinen siitä että tunnen tällä tavoin. "How lucky I am to have something that makes saying goodbye so hard."  Niinhän se menee.

Saatan jatkaa kirjoittelua jos motivaatiota riittää, mutta varmuudella voin sanoa että tämä on viimeinen teksti jonka tulen kirjoittamaan tällä puolella maailmaa. Seuraavaksi sitten Suomessa. Mulla on outo tunne että aika olisi vaan pysähtynyt kymmeneksi kuukaudeksi ja nyt olisin palaamassa samaan hetkeen kuin vuosi sitten kesäkuun alussa, vaikka kaikki onkin tavalla tai toisella muuttunut. Itse luulen että tämä vuosi on tuonut mulle ihan hirveästi itsevarmuutta. Lisäksi se tulee varmaan aina olemaan mulle jotain, josta voin muistuttaa itseäni jos ikinä epäilen kykeneväni johonkin.  Jos pystyn jättämään kaiken "tutun ja turvallisen" kymmeneksi kuukaudeksi lähteäkseni asumaan vieraaseen maahan vieraiden ihmisten luokse, pystyn ihan mihin vaan.

Näihin tunnelmiin on mun mielestä aika hyvä lopettaa viimeinen "virallinen" vaihtari-blogipostaus. Mä jään tänne odottelemaan lennon lähtöä...

<3 Anni

Graduation

Moi!

Eilen tein paljon asioita viimeistä kertaa. Kävelin viimeistä kertaa koulun käytävillä, astuin viimeistä kertaa sisään ja ulos salista jossa niin monet korispelit ja -treenit suoritin, viimeisen kerran hyvästelin opettajia, jopa muutamia koulukavereitani. Ja haikein mielin kävelin viimeisen kerran ulos koulun ovista jättäen niin paljon muistoja ja tarinoita taakseni.

Mulla on tosiaan enään 13 päivää jäljellä Amerikassa. 13 päivää. 312 tuntia. 18 720 minuuttia. Ja koko ajan kellon sekuntiviisari liikkuu eteenpäin ja minuutit, tunnit ja päivät vaan vähenee ja vähenee. Törmäsin viikko sitten tällaiseen sanontaan: "Sometimes you will never know the value of a moment until it becomes a memory." Mun vaihtovuosi on ollut yhtä ylä- ja alamäkien vaihtelua. On ollut hyviä päiviä ja on ollut huonoja päiviä. Musta välillä tuntuu että ehkä se on se juttu vaihtovuosissa. Että huonot päivät voi olla ihan tosi huonoja, ja tuntuu että asialle ei voi tehä oikeen mitään kun ainoat ihmiset joille haluat sillä hetkellä puhua on toisella puolella maailmaa, luultavasti nukkumassa kahdeksan tunnin aikaeron takia. Mutta sitten taas ne hyvät hetket. Musta tuntuu että suurin osa mun suosikkimuistoista on tältä vuodelta. Kun joku hetki vaan tajuat miten onnekas sä olet, ihan kaikesta ja ihan kaikista. Mutta harvoin tämä tajuamisen hetki on juuri kun jotain ihanaa tapahtuu. Yleensä se on kun hetket vaihtuu muistoiksi ja kokemuksiksi.

En tarkoituksellisesti aikonut tästä mitään sen syvällisempää tekstiä, mutta eiliset valmistujaiset saivat ajatuksen virtaamaan voisi kai sanoa. Itse valmistujaisseremonian jälkeen lähdettiin kahden kaverin kanssa kiertämään valmistujaisjuhlia, joka on aika yleinen perinne Amerikassa. Me käytiin kymmenessä eri paikassa, ja palattiin kotiin puoliyön aikoihin. Voisin kai siis sanoa että oli ihan tosi kivat koulujenpäättymiset. Ja nyt saan lomailla noin kaksi viikkoa ennen kotiinpaluuta.

Tsemppiä sinne kaikille vielä viimeisiin kokeisiin ja muihin kouluhommiin!

Anni    

unwind

Moi!

Täällä ollaan taas. Kaksi päivää sitten lähti mulla viimeinen vaihto-kuukausi käyntiin. Kuten varmaan monilla muilla vaihtareilla, mullakin hyvin sekalaiset fiilikset kotiinpaluusta. Toisaalta ihanaa palata tuttuihin maisemiin, normaaliin elämään. Musta tuntuu että tämän vaihtovuoden aikana on oppinut olemaan kiitollisempi ihan sellaisista arkisista asioista Suomessa, joita ennen on pitänyt itsestäänselvyyksinä. Hyvänä esimerkkinä toimiva ja turvallinen julkinen liikenne, jota on kyllä useampaan kertaan vuoden aikana tullut kaivattua. Mutta samalla ajatus kaiken tämän taakse jättämisestä tuntuu haikealta, jopa pelottavalta. Se että unohtaa, tai tulee unohdetuksi, on jotenkin hirveän vaikeaa hyväksyä omassa mielesssä.

Viime perjantaina lähdettiin host perheen kanssa tänne isovanhempien maatilalle, jossa myös joulua vietettiin. Hassua ajatella että siitäkin on jo neljä kuukautta. Sää on koko viikon ollut tosi sateinen, joten täällä ollaan suurin osa ajasta kulutettu sisällä kukkuessa. Mua ei haittaa, ihanaa vaan olla ja rentoutua sisällä lämpimässä kun ulkona sataa vettä ja on kylmä. Muutenkin kiva päästä viettämään rentoa perheviikonloppua, koska viimeiset neljä viikkoa/viikonloppua ovat aika täyteen suunniteltuja... Ensi viikonloppuna on esimerkiksi luvassa hyvän ystävän valmistujaisjuhlat, sitä seuraavana valmistujaiset (jotkut pitävät omat juhlansa mielellään jonain muuna päivänä kuin oikeana valmistujaispäivänä, näin he pääsevät vierailemaan kaikkien muiden juhlissa ja samalla varmistavat että muut pääsevät heidän juhliinsa). Valmistujaisviikonlopun jälkeen meillä on state track -turnaus, ja sitten koittaakin jo omat jäähyväisjuhlat ja kotiinpaluu. Senioreilla koulut loppuu jo toukokuun 10. päivä, eli ensi viikko onkin sitten mun viimeinen kouluviikko täällä Amerikassa. Muistan miten paljon mietin ennen vaihtoon lähtöä mitä kaikkea mun vuoteni aikana tulisi tapahtumaan, mutta totuus on että ei sitä voi millään tavalla ennakoida. Mutta ehkä se onkin kaikista parasta.

     
















Tässä muutama kuva, tänne maatilalle oli syntynyt kolme kissanpentua, niin söpöjä! Huomenna meillä on viimeinen vaihtaritapaaminen kaikkien Nebraskassa asuvien sts-vaihtareiden kanssa. Kiva päästä näkemään porukalla vielä kerran ennen kun kaikkien on aika suunnata omiin kotimaihinsa. Yritän parhaani mukaan postailla nyt viimeisten viikkojen kuulumisia, mutta kuten aiemmin jo mainitsin, aika kiireiseltä vaikuttaa. Toivottavasti siellä on toukokuun alku ja vapun vietot sujuneet hauskoissa merkeissä!

Anni  

Prom

Moi!

Eilen koitti vihdoin päivä jota oltiin meidän koulussa kyllä hyvin hyvin malttamattomina odotettu. Prom oli ihan mielettömän hauska kokemus! Perjantaina kaikki junorit lähtivät kesken koulupäivän koristelemaan juhlapaikkaa eilistä varten, ja valoilla, kankailla ja ilmapalloilla koristeltu tila teki kyllä vaikutuksen.

Meillä oli ensin reilu tunnin mittainen valokuvaus-sessio, jonka jälkeen syötiin junioreille ja senioreille valmistettu illallinen juhlapaikalla. Vähän myöhemmin alkoi varsinainen tanssiminen, joka kesti keskiyöhön saakka. Tän jälkeen syötiin ja vaihdettiin vaatteet post promia varten. Meillä oli ryhmä näyttelijöitä tekemässä improvisaatio-teatteria, ja sen jälkeen polttopallo-turnaus. Viimeisenä kaikille oppilaille jaettiin aivan älyttömän kalliita lahjoja, taulutelevisioista go pro -kameroihin. Itse kannoin mukanani punaiset beats-kuulokkeet joiden arvo on reilu sata dollaria. Ilmeisesti tämä on ihan vuosittainen perinne, joka mulle tuntuu ihan hullulta. Jos koululla kerta on noin paljon rahaa käytettävissä, voisivat sijoittaa vähän esimerkiksi koululounaaseen jonka laadussa olisi ehdottomasti parannettavaa. En kuitenkaan valita, uudet kuulokkeet on kieltämättä aika siistit...

Kaiken kaikkiaan oli siis aika unohtumaton ilta. Ihan outoa ajatella että seuraava vähän isompi tai erityisempi tapahtuma onkin jo koulujen päättyminen ja valmistujaiset. 

Viime yönä sain unta vajaat neljä tuntia, joten seuraavaksi taidankin vaan hetkeksi rentoutua ja nauttia uusista kuulokkeista. :-D

Anni 

storytime

Moi!

Tämä viikko kului aika arkisissa merkeissä. Keskiviikkona meillä oli track meet, jossa itse kilpailin 1600 metrin (yhden mailin) juoksussa. Amerikkalaiset nuoret on aika kovia urheilijoita, se on niin suuri osa tätä kulttuuria. Hyvä menestys koulu-urheiluissa on iso ylpeydenaihe, ja toki myös niiden apurahojen/stipendien tavoitteu on aika suuri motivoiva tekijä. Mä olen enemmänkin sen kokemuksen perässä, en taida olla kovin kilpailuhenkinen ihminen. Ja onhan ne jokapäiväiset raskaat juoksutreenit aika hyvä tapa pitää kuntoa yllä.

Perjantaina kävi aika hauskasti kun mentiin mun hyvän ystävän kanssa käymään kahvilla, piti päästä jakamaan kuulumisia kun ei oltu nähty pitkään aikaan. Siinä kahveja tilatessa alettiin rupattelemaan sen myyjän kanssa (yksi asia jota rakastan amerikkalaisissa, miten helppoa ja normaalia jutteleminen ventovieraiden kanssa on), ja hän kysyi multa että mihin kouluun mä olen suuntaamassa lukion jälkeen. Teidän olisi pitänyt nähdä se ilme tämän myyjän kasvoilla kun sanoin että mä olen kotoisin Suomesta, ja että mun täytyy ensin suorittaa lukio siellä loppuun. Ilmeisesti yksi hänen suurimmista tulevaisuudensuunnitelmista/-haaveista on jo vuosia ollut Suomeen matkustaminen sekä suomen kielen oppiminen (joka hänen mukaansa on ehdottomasti yksi maailman kauneimmista kielistä). Tunsin itseni kyllä aika erityiseksi ensimmäisenä suomalaisena jonka hän oli koskaan tavannut. Se oli niin outo yhteensattuma, ja vielä kotimatkallakin naurettiin mun kaverin kanssa miten kummallisista tilanteista aina välillä itsemme löydämmekään.

Kuvat on viime syksyltä, mun lupaus ottaa enemmän valokuvia huhtikuussa ei ainakaan vielä tällä viikolla ole hirveän hyvin toteutunut, mutta ajattelin että silti varmaan kivempi lueskella näitä postauksia jos mukana on aina muutama kuva...

Eilen sain hankittua vielä viimeiset yksityiskohdat promeja varten, jotka ovat siis viikon päästä lauantaina. Löysin itselleni myös mekon ja kengät graduationia varten. Vaikka kuinka yritetään sitä host perheen kanssa kieltää, sekin alkaa jo aika uhkaavan nopeasti lähestymään.

Täällä (niinkuin Suomessa tai aika varmasti missä tahansa muualla) on normina järjestää isot valmistujais-juhlat sukulaisille, kavereille ja muille tuttaville. Mä päätin että koska en itse samalla tavalla "valmistu" lukiosta, vaikka saankin todistuksen ja pääsen kävelemään lavan poikki lakki ja kaapu ylläni, valmistujaisjuhlien sijasta järjestän isot jäähyväisjuhlat sitten toukokuussa. Oon varma että se tulee olemaan ihan superhauskaa, ja täydellinen päätös mun vuodelle. Näin pääsen myös vierailemaan mun kavereiden valmistujaisjuhlissa, ja samalla varmistan ettei kenenkään juhlat mene päällekkäin omieni kanssa. :)

Mukavaa viikonalkua sinne kaikille!

Anni

54 days

Moi!

Taas on muutama viikko vierähtänyt siitä kun viimeksi ehdin blogia päivittelemään. Perjantaina lähti käyntiin mun viimeinen kokonainen vaihtokuukausi. Eikä ole mikään myöhäinen aprillipila. Mä lennän takaisin Suomeen toukokuun 28. päivänä, joka tarkoittaa että mulla on 54 päivää jäljellä täällä Nebraskassa. Se tuntuu niin epätodelliselta, puhumattakaan siitä että koulupäiviä on jäljellä huomattavasti vähemmän. Track & field on pitänyt mut tosi kiireisenä (ja väsyneenä). Intensiivinen on ehkä paras sana kuvaamaan meidän jokapäiväisiä juoksutreenejä. Nebraskassa sää on niin vaihtelevaa, että yhtenä päivänä juostaan kuumassa auringonpaisteessa, ja seuraavana päivänä yritetään parhaamme mukaan pysyä pystyssä hirveässä vastatuulessa. Esimerkiksi perjantaina meidän track meet peruttiin, koska ulkona satoi lunta ja oli niin tuulista, että joidenkin koulujen teltat vaan lentelivät ympäriinsä. Tänään puolestaan on luvattu 24 asteen lämpötilaa ja auringonpaistetta koko päiväksi...

Viime viikonloppuna vietettiin neljän päivän mittaista pääsiäislomaa. Pääsin kokemaan Amerikkalaisia pääsiäisperinteitä, joista yksi (ehkä mun suosikki) oli easter egg hunt. Tänä vuonna mun host perhe oli laittanut pimeässä hohtavia valotikkuja muovisten, läpikuultavien pääsiäismunien sisään, ja illalla sitten niitä etsiskeltiin meidän kotipihalta. Sunnuntaina syötiin iso pääsiäisateria perheen kanssa ja rentouduttiin kun kellään ei ollut kiire minnekään.

Eilen mentiin koko perheen voimin katsomaan mun host siskoja, jotka esiintyivät gathering of the talents -nimisessä tapahtumassa. Mun vanhin host-sisko soitti pianolla kirjoittamansa kappaleen, keskimmäinen tanssi ja lauloi ystävänsä kanssa ja toiseksi nuorin osallistui piirrustuksella (neljäs sisko ei vielä ollut tarpeeksi vanha osallistuakseen). Tän jälkeen mentiin yhdessä syömään ja suunnattiin kotiin. Tälle päivälle ei sen kummempia suunnitelmia olekaan, nautitaan vaan lämmöstä ja auringosta, koska eihän sitä koskaan tiedä jos huomenna tulisi räntää tai rakeita taivaalta.  

Mulla ei ole viime aikoina tullut räpsittyä hirveästi kuvia, mutta yritän parantaa tapani tässä asiassa... Se voisi olla mun lupaus huhtikuulle. Prom meillä on luvassa tän kuun 16. päivänä, joista oon super-innoissani. Niistä voi ainakin odottaa aikamoista kuvapommia tänne blogin puolelle.

Ihanaa alkanutta huhtikuuta kaikille!
























Anni      

How did it get so late so soon?

Moi!

Kädestä ei löytynyt murtumia, joten kaikki on nyt aika tosi hyvin! Lukuunottamatta sitä, että viime sunnuntaina tajusin, että mulla on enää tasan kolme kuukautta jäljellä ennen kuin lennän takaisin Suomeen. Joulun jälkeen aika on vaan mennyt hirveellä vauhdilla eteenpäin, ja ensi viikolla kolmas jakso loppuu ja sitten on enää yksi jäljellä ennen koulujen päättymistä. Varsinkin nyt kun track & field alkoi, loppukevät on vaan tapahtumia tapahtumien perään, ja sitten onkin jo toukokuu...

Musta on ihana ajatella sitä hetkeä, kun pääsee taas näkemään kavereita ja perhettä pitkästä aikaa, mutta en osaa edes kuvitella miten vaikeaa viimeiset päivät täällä tulee olemaan. Kun on "rakentanut" itselleen elämän täälllä, luonut tiukkoja ihmissuhteita perheenjäseniin, kavereihin, jopa opettajiin, ja sitten kaikki pitää vaan jättää taakseen ja Suomessa palata siihen mihin jäi vuosi sitten.

Nyt on siis vaan elettävä täysillä nää viimeiset kuukaudet ja kerättävä mahdollisimman paljon muistoja ennen kotiinpaluuta. Tää on niin once in a lifetime -kokemus, enkä hetkeäkään oo katunut että lähdin vaihtariksi.

Eilen lauantaina mentiin mun hyvän ystävän Tanan kanssa ratsastamaan niiden hevosilla. Se oli aika mielenkiintoinen kokemus kun seikkailtiin sellaisella joki-metsikkö alueella isojen hevosten selässä. Tuntui kuin olis ollut keskellä jotain Narnia-elokuvaa. Itse en oo koskaan ollut mikään heppatyttö, mutta nautin siitä ihan älyttömästi eilen. Varsinkin kun meillä on melkeen koko viikon ollut aivan ihana sää, aurinkoista ja noin 20 astetta lämmintä.

Että sellaista tällä viikolla.. Puolen vuoden jälkeen löydän itseni kuuntelemasta countrya ja ratsastamasta hevosilla. Nebraska opetti mut hyvin voisin kai sanoa. Ensi viikolta en hirveän innolla odota raskaita track and field -treenejä, sen sijaan odotan state basketball -otteluja, joissa meidän koulun poikien korisjoukkue pelaa osavaltio-mestaruudesta.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille. Kulunut viikko opetti, että elämä osaa olla hyvin arvaamatonta, joten ei pidetä mitään itsestäänselvyytenä. 

<3 Anni